Category: Ei kategoriaa

Viikkokisojen avauskisa 20.5.2018

Viikkokisat jatkuvat taas! Totuttuun tapaan pelataan ensin avauskilpailu ja tänä vuonna se on myös talvisarjan finaali. Nyt on tosin talvi jo kaukana, mutta se tuskin ketään haittaa. Pelataan ensin yksilökierros, jossa ratkotaan samalla talvisarjan voittajat. Sen jälkeen pelataan vielä parikisat. Osallistumismaksu 5€ (käteinen) ja 1€ vapaaehtoinen holaripotti. Ensimmäisellä kierroksella pelataankin jo myös viime vuoden holaripotista. …

Jatka lukemista

Mukkulan puistoväylät suljettu 20.5.2018 asti

Mukkulan puistoväylien korit pidetään suljettuina 20.5.2018 asti. Annetaan puiston kuivua rauhassa kun kevät on myöhässä. Vaikka alue näyttäisi varsin vihreältä ja kuivahkolta, niin muta tulee nopeasti esiin korien ja heittopaikkojen ympäristössä. Seuran työntekijät ovat siirtyneet metsäväyliltä puistoväylien kunnostukseen. Pikkuhiljaa alkaa Mukkula olemaan pelikunnossa. Lisäksi kaupunki tulee tekemään alueelle korjaustöitä viime syksyn tulvien jäljiltä. Monta ojien …

Jatka lukemista

Spring Mukkula Part 1 & 2 kilpailut

Kauden ensimmäiset PDGA-kilpailut pelataan Mukkulassa 26.5. ja 27.5. Spring Mukkula part 1 & 2 ovat amatööreille suunnatut yksipäiväiset kilpailut. Kilpailuun osallistuminen vaatii SFL:n kilpailulisenssin. Tarkemmat tiedot Spring Mukkula Part 1 kilpailusta joka pelataan lauantaina 26.5. löytyy täältä: https://www.discgolfmetrix.com/?u=scorecard&ID=631288&view=info Tarkemmat tiedot Spring Mukkula Part 2 kilpailusta joka pelataan sunnuntaina 27.5. löytyy täältä: https://www.discgolfmetrix.com/?u=scorecard&ID=631289&view=info Kilpailun aikaan rata on varattu …

Jatka lukemista

Seuran jäsenyys ja kilpailulisenssit 2018

Liity jäseneksi kaudelle 2018 Liittyminen Lahden Frisbee Club ry:n tapahtuu verkkosivuilla www.suomisport.fi. Sekä yhdistyksen jäsenyys sekä SFL kilpailulisenssi ostetaan molemmat samasta paikasta. Tästä linkistä kuvakaappaukset eri tilausvaiheista: Suomisport ohjeet    Kirjautuminen / rekisteröityminen Mene osoitteeseen suomisport.fi Kirjaudu / rekisteröidy sivustolle painamalla ”sisään suomisporttiin” nappia Tilaa kirjautumiskoodi sähköpostiin tai puhelinnumeroon Jatkossa kirjautuminen tapahtuu aina sähköpostiin tai puhelimeen tulevalla kirjautumislinkillä Jäsenyyden …

Jatka lukemista

Sini Lindholm Disc Golf Team Finlandin jäseneksi

Lahden Frisbee Clubin huippulupaus Sini Lindholm on valittu osaksi Suomen Frisbeegolfliiton alaista huippu-urheiluyksikköä, Disc Golf Team Finlandia. ”Perustettavan DGTF-tiimin tarkoituksena on tukea frisbeegolfareiden kokonaisvaltaista kasvua ja urheilijan arkea. Ensimmäisenä kautena toiminta painottuu lähivalmennukseen urheilijan omissa harjoitteluympäristöissä. Keskeisiä teemoja ovat harjoitusolosuhteet, harjoittelun laatu sekä suunnitelmallisuus.” Onnittelut Sinille valinnasta ja isot tsempit tulevaan kauteen! Lisää aiheesta: http://frisbeegolfliitto.fi/2018/03/12/disc-golf-team-finland-on-valittu/  

Seuran sääntömääräinen kevätkokous 17.3.2018

Hei seuran jäsenet! Lahden Frisbee Club ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään 17.3.2018 klo 10.00 Neste Taukotuulen kabinetissa. Kokoukseen ovat kutsuttu kaikki vuoden 2017 jäsenet. Kokouksen asialistalla ovat seuraavat sääntömääräiset asiat: 1. kokouksen avaus 2. valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa 3. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. hyväksytään kokouksen työjärjestys 5. esitetään tilinpäätös, …

Jatka lukemista

Team LFC 2018 valittu

LFC:n hallitus valitsi kokouksessaan Team LFC:n edustuksen kaudelle 2018! Team LFC:ssä seuraa edustavat tänä vuonna seuraavat pelaajat: Mikael Häme Joonatan Häme Sini Lindholm Rasmus Ruuth Jere Vanhala Ville Ahola Harri Blankenstein Kyseisiltä pelaajilta tullaan varmasti näkemään vahvoja otteita kauden kisoissa. Lisäksi kyseiset henkilöt nähdään varmasti kotiradallaan Mukkulassa järjestämässä kaikennäköistä toimintaa. Siitä lisää keväämmällä! Onnittelut valituille!

LFC:n talvisarja 2018

Laitetaan kausi käyntiin neljän osakilpailun talvisarjalla! Käy lukemassa tarkemmat infot talvisarjasta täältä: http://www.lahdenfrisbeeclub.fi/?page_id=1359

Team LFC haku 2018

Hei Lahden frisbeekansa! Nyt haetaan uutta Team LFC:tä edustamaan Lahden fribaskeneä tulevalle kaudelle. Jos tunnet, että olisit oikea henkilö edustamaan kotiseuraasi, sekä tekemään seurasi kasvun eteen vähän töitä, niin lähetä hakemus osoitteeseen Janne@lahdenfrisbeeclub.fi, 18.2.2018 mennessä. Hakemuksessa olisi hyvä avata kisakalenteria, millä panoksella pystyisit olemaan mukana seuran muussa toiminnassa, sekä minkälaiset tavoitteet sinulla on tulevaa kautta …

Jatka lukemista

Seuran jäsenyys ja SuomiSport

Vuonna 2018 seuran jäsenyydet tullaan hankkimaan SuomiSportin kautta, mutta Suomen frisbeegolfliitto ei ole vielä saanut viimeisiä asioita SuomiSportin kanssa kuntoon. Seuran jäsenyyttä ei siis vielä pääse hankkimaan järjestelmästä. Asia toivottavasti ratkeaa tammikuun aikana. Seura tiedottaa asiasta tarkemmin kun jäsenyyden saa hankittua SuomiSportista. Suomen frisbeegolfliiton tiedote asiasta: http://frisbeegolfliitto.fi/2018/01/02/lisenssit-ja-vakuutukset-2018-paivitysta/